tiistai 3. toukokuuta 2016

                      Saamelaisten koristeelliset puvut

Saamenpuku (Gakti) on saamelaisten kansallisista tunnuksista näkyvin. Alkuperältään se on kansanpuku jonka käyttö ei ole missään historian vaiheessa lakannut. Nykyisin saamenpuku on muuttumassa pelkästään vain juhlapuvuksi. 

2000-luvun saamelaisten arkipukeutuminen ei eroa suomalaisten arkipukeutumisesta juuri yhtään, mutta länsimaisten vaatteiden lisäksi myös lähes jokaiselta saamelaiselta löytyy myös saamenpuku, joka laitetaan päälle eri juhlatilaisuuksiin. Saamenpuvulla saamelainen edustaa omaa sukuaan, aluettaan ja kansaansa. Saamenpuvulla on viisi päämallia joita suomen puolella on käytössä: Tenonvarren-, Enontekiön-Koutokeinon-, Sodankylän/Vuotson-, Inarin- ja Kolttasaamelainen puku.



Nykyään pukuja valmistetaan monista materiaaleista. Verka-, puuvilla- ja tekokuitukankaista, silkistä ja joissan tapauksissa myös pitsistä eri väreissä. Oleellista kuitenkin on aina oman saamelaisryhmän, alueen tai jopa suvun mallin säilyttäminen. Eli ei siis ole samantekevää, minkälaista pukua, lakkia tai vyötä käytetään. Pukujen tyypilliset värit ovat keltainen, punainen ja sininen.

Saamelaisten lipussa esiintyy samat värit kuin puvuissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti